Kevät keikkuen tulee

Ja uutiskirjeen käsin koottu versio tulee tässä. Seuraava uutiskirje on taas automaattinen lähetys, ja se lähetetään 28.5.2019. Viimeinen toimitettu versio ennen toimituksen kesälomia lähetetään kesäkuun puolivälin tienoilla, ja elokuussa taas jatketaan normaalilla aikataululla. Automaattinen uutiskirje kuukauden lopuksi lähtee kesälläkin 28. päivä. 

---

Uutisia

Järjestöt maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluvaiheessa hyvin mukana

Järjestöt ovat olleet aktiivisesti mukana Keski-Suomen maakunta- ja sote-uudistuksen uudistuksen valmistelussa. Järjestöjen moninaiset roolit sekä järjestöissä oleva asiantuntijuus ovat tulleet näkyviksi. Järjestöjen kautta on myös tuotu erityisen paljon palveluiden käyttäjien ääntä uudistuksen valmisteluun. Valmiustelun raportit ovat luettavissa KS2021 -sivustolla ja Yhdistystorilla. Nostoja uudistuksen valmistelussa saaduista opeista järjestönäkökulmasta:  Mikäli palvelurakenteiden uudistustyötä tehdään Keski-Suomessa eri toimijoiden vapaaehtoisena yhteistyönä tai lainsäädännön ohjaamana, on järjestöt otettava …

Lue lisää.

---
Vielä ehdit mukaan EU-hankeosaajia kasvattavaan tehokoulutukseen!

Mitä yhteistä on seuraavilla henkilöillä ja EU Sport -koulutuksella? Mauno Hänninen, EU-komission Suomen edustusto Minttu Korsberg, Valtion liikuntaneuvosto Keijo Kylänpää, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu PHLU ry Marita Mattila, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu XAMK Anu Pekanniemi, Ykkösakseli ry(LEADER-ryhmä) Timo Hämäläinen, Liikunnan aluejärjestöt Vastaus: He kaikki ovat lupautuneet avaamaan konkreettisesti omia kokemuksiaan EU-hankerahoituksesta ja EU:sta EU Sport -koulutuksen 1. jaksolla Helsingissä 5.-6.6.2019. Tiedossa on …

Lue lisää.

---
XV valtakunnalliset kohtaamispaikkapäivät Jyväskylään 23.-24.4.2020

Vuoden 2020 valtakunnallisten kohtaamispaikkapäivien pääjärjestäjä ja tapahtumapaikkakunta on julkistettu: järjestyksessään viidennettoista päivät järjestää Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Jyväskylässä. Tapahtuma kokoaa kerran vuodessa matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen ylläpitäjiä, toimijoita ja vapaaehtoisia yhteisen kehittämisen, tiedon ja tietysti kohtaamisten äärelle. Seuraavan vuoden kohtaamispaikkapäivien koollekutsuja julkistetaan aina kulloisenkin vuoden tapahtuman päätöstilaisuudessa. XV kohtaamispaikkapäivien järjestäjä julkistettiin Porvoon valtakunnallisilla kohtaamispaikkapäivillä 10.5.2019. Julkistustilaisuudessa KYTin sekä Keski-Suomen kohtaamispaikat -verkoston …

Lue lisää.

---
OLKA®-toiminta tukee potilasta arjessa

Oletko jo tutustunut OLKA®-toimintaan? OLKA® on koordinoitua vapaaehtoistoimintaa sairaalassa. Toiminnan tavoitteena on tarjota potilaille ja heidän läheisilleen kiireetöntä kohtaamista ja tukea sairauteen sopeutumisessa. OLKA®-toimintaa voi jaotella kolmeen eri osa-alueeseen: OIVA-tietopalveluun, TOIVO-tukipalveluun sekä  Vapaaehtoiseen ILONA-palveluun. Jyväskylän OLKA®-toiminta koostuu sekä keskussairaalan että Kansalaistoiminnankeskus Mataran OLKA®-pisteistä, joista Mataran piste painottuu erityisesti järjestöihin ja heidän toimintaansa. OIVA-tietopalvelu - potilasyhdistykset mukana toiminnassa Potilasyhdistykset ovat tiiviisti mukana OLKA®-toiminnassa järjestämällä teemapäiviä sairaalassa sekä Matarassa. …

Lue lisää.

---
Mitä saimme aikaan vuonna 2018 - KYTin toimintakertomus julkaistu!

”Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) on vakaa ja tunnustettu kolmannen sektorin toimija. Järjestöt, julkisen sektorin toimijat ja asiakkaat luottavat KYT-yhteisöön… Tällä hetkellä KYT on noin neljänkymmenen työntekijän yhteisö, jonka liikevaihto vuositasolla on yli 2 miljoonaa euroa. KYT-yhteisön menestyminen perustuu vankkaan arvopohjaan. Käytännön toiminnassa pyritään osallisuuteen, moniäänisyyteen, ihmislähtöisyyteen ja kanssalaisuuteen… KYT on yhteiskunnallinen vaikuttajayhteisö, joka pitää järjestöjen puolta ja tuo esille niiden …

Lue lisää.

---
Vapaaehtoiseksi Yläkaupungin Yöhön Jyväskylään

Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaali etsii jälleen kaikenlaisia henkilöitä liittymään vapaaehtoistyöntekijöidensä joukkoon. Festivaali järjestetään Jyväskylässä lauantaina 18.5.2019 ja tarjoaa talkoohenkisen ja innostavan työporukan sekä mielenkiintoisia työtehtäviä asiakaspalvelusta laitetekniikkaan. Huomioithan, että vapaaehtoiseksi ilmoittautuvan tulee olla täysi-ikäinen. Työpanoksen vastineeksi tarjoamme vapaaehtoisillemme ruokailun tapahtumapäivänä, taukotilan, karonkkajuhlat sekä työtodistuksen. Pyrimme löytämään mielenkiintoasi ja osaamistasi vastaavan työtehtävän täyttämäsi ilmoittautumislomakkeen perusteella. Kaikkiin tehtäviin on mahdollista tulla hyvin monenlaisilla taustatiedoilla …

Lue lisää.

---
Helpotusta yhdistyslakiin ja yhteisölliseen kansalaistoimintaan?

Vastaa Oikeusministeriön kyselyyn 22.5. mennessä ja voit vaikuttaa lainsäädäntöön! Onko yhdistyksen hallinto vaikeaa? Pitäisikö yhdistyksen päätöksentekoa helpottaa tai pienimpien yhdistysten tilinpäätösvaatimuksia keventää? Oikeusministeriön työryhmä selvittää, miten yhdistysten ja muiden kansalaistoimijoiden toimintamahdollisuuksia voitaisiin parantaa ja lisätä. Tavoitteena on edistää kansalaistoimintaa ja kehittää kevyemmin säänneltyjä toimintamuotoja. Ministeriö kartoittaa kevään 2019 aikana nykytilan haasteita ja tulevaisuuden mahdollisuuksia laajasti yhdistyksiltä ja muilta kansalaistoimijoilta. Voit kertoa omat …

Lue lisää.

---
Keski-Suomen vammaisjärjestöjen verkostoituminen vauhtiin 26.8!

Kuinka vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Keski-Suomessa? Voisimmeko yhdessä vaikuttaa asioihin? Tule paikalle maanantaina 26.8.19 klo 17.00-19.00. Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarankatu 6, Jyväskylä. Matara-sali, 2. krs.  Kutsumme keskisuomalaisten vammaisjärjestöjen edustajia keskustelemaan vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumisesta jokaisessa Keski-Suomen kunnassa. Samalla tiivistämme keskisuomalaisten vammaisjärjestöjen yhteistyötä. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti keskisuomalaisille vammaisjärjestöille sekä heidän edustajilleen. Matara-saliin mahtuu 80 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset 16.8. mennessä oheisen linkin kautta: …

Lue lisää.

---

Tapahtumia

Piknik-kausi on nyt parhaimmillaan – tule viettämään sitä kevään siisteimmässä seurassa! Tervetuloa pelaamaan, hengailemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin Kohtaa mut -pikinikille! Pikinikillä pääset vaikkapa heittämään mölkkyä ja sikaa, potkimaan banaania ja  ennen kaikkea viihtymään hyvässä seurassa! Aika: Lauantai 18.5.2019, kello 14-17 Paikka: Lounaispuisto, Jyväskylä Kohtaa mut -piknikin löydät Lounaispuistosta Grilli 21 alapuoleiselta hiekkakentältä. Tunnistat meidät mustasta teltasta, jossa lukee Best …

Lue lisää.

---
Mataran OLKA®-pisteen avajaiset 27.5. 12-18

Tervetuloa tutustumaan OLKA®-toimintaan! Kansalaistoiminnankeskus Matarassa juhlitaan Mataran OLKA® -pisteen avajaisia 27.5. kello 12-18. Avajaiset järjestetään yhteistyössä Jyväskylän OLKA®-toiminnassa mukana olevien järjestöjen kanssa. Luvassa kahvitarjoilu sekä avajaisohjelmaa. Avajaisohjelma ja lisätiedot OLKA® Jyväskylän avajaisten Facebook-sivulta.  OLKA® on koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa sairaalassa. Jyväskylässä OLKA® -toimintaa toteutetaan Kansalaistoiminnankeskus Mataran ja Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin yhteistyössä. Lue OLKA®:sta lisää täältä.  

Lue lisää.

---

Vanhan myllyn keväisessä laaksossa voi nauttia kosken kuohuista, lintujen laulusta ja jos nälkä yllättää, myynnissä on makeaa ja suolaista lettua ja juotavaksi on tarjolla kahvia, teetä tai mehua. Pieni pelimanniporukkakin on paikalla.

Lue lisää.

---

Tietoiskuja terveydestä ja palveluista- osiossa Vapepan valmius- ja resurssikouluttaja Sirkku Laurila johdattelee keskustelua aiheesta "mitä tehdä jos läheinen katoaa". Mihin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota, entä miten Vapaaehtoinen pelastuspalvelu toimii? Tervetuloa!

Lue lisää.

---

Huhtasuon Kylätoimistolla vietetään toukokuuta monipuolisen viikko-ohjelman merkeissä! Mm. tietovisaa, lautapelejä, valehtelijoiden klubi.. Uutuutena keskiviikkoisin aamupuuro klo 10-10.30: 1€/hlö puuro ja juoma. Ohessa tarkemmat ohjelmatiedot. Tervetuloa!

Lue lisää.

---

Tervetuloa kansainväliselle lasten ja nuorten leiripiäiville! Leiri on tarkoitettu 7-14 -vuotiaille. Alle 7-vuotiaat voivat tulla mukaan aikuisen kanssa. Leirillä puuhaamme yhdessä kaikenlaista hauskaa, kuten pelailemme, ulkoilemme, musisoimme ja askartelemme. Mukaan otetaan 30 lasta. Leiri on maksuton ja siellä tarjoillaan lounas ja välipala. Leirille mukaan iloinen mieli ja ulkoiluun sopivat vaatteet.

Lue lisää.

---
Suunnistuksen Keski-suomen maakuntaviesti Valkolassa

Suunnistuksen keski-suomen maakuntaviesti maanantaina 20.5. klo: 18.00 Valkolan hiekkamontulla eli Harisen kankaalla Kyläyhdistyksellä paikan päällä kioski. Myytävänä makkaraa, kahvia/teetä, sämpylöitä, karkkia, jne. Kioski aukeaa klo: 16.30 TERVETULOA!  

Lue lisää.

---

Aloititko uutena yhdistyksen hallituksessa? Tai oletko ollut mukana pidempään, mutta kaipaat lisää osaamista ja päivitettyä tietoa hallitustyöskentelysi tueksi? Tule ottamaan hallitustyöskentelyn perusteet haltuun! Osaavan hallituksen työskentely on tehokasta ja antoisaa. Hallitustyöskentelyn perusteet niin vasta-alkajille, kuin kokeneemmallekin hallitusväelle. Kenelle? Koulutus on suunnattu yleishyödyllisten yhdistysten hallitusten jäsenille. Illan teemat: • hallituksen tehtävät, vastuut ja velvollisuudet • hallituksen jäsenten työnjako • ”kokoustamisen” perusteet Ilmoittautumiset alla olevalla lomakkeella 16.8.2019 mennessä. Koulutus on …

Lue lisää.

---
Yhteistä hyvää - yhdistysten kehittämiskoulutus, syksy 2019

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n KYT-järjestöpalvelut järjestää syksyllä 2019 kolmen päivän kehittämiskoulutussarjan yhdistyksille. Yhteistä hyvää -koulutus antaa yhdistyksen hallitukselle välineitä toiminnan kehittämiseen. Koulutukseen mahtuu mukaan seitsemän yhdistystä, 2-3 hallituksen jäsentä per yhdistys. Koulutuksen rakenne: • Kolme lähipäivää • Yhdistyskohtaista ohjausta lähipäivien välillä • Ennakkotehtävä: Käykää yhdistyksenne säännöt läpi. Kirjatkaa yhdistyksenne toiminnot ja miettikää, miten ne liittyvät yhdistyksenne tarkoituspykälään. Ennakkotehtävä käydään läpi …

Lue lisää.