Hyvää alkavaa syksyä!

Vähän hassua puhua alkavasta syksystä syyskuun puolivälissä, mutta eivät nuo ilmat tähän asti kovin syksyisiltä ole vaikuttaneet.

Asiaan: Yhdistystorin käyttäjäkyselyssä kyseltiin kesän aikana mielipiteitä Yhdistystorin uutiskirjeestä. Vastauksia ei tulvimalla saatu, mutta riittävästi johtopäätösten tekoa varten.

Jatkossa Yhdistystorin uutiskirje julkaistaan automaattisesti kuukauden viimeinen perjantai. Vastauksissa toivottiin säännöllisyyttä ja ennustettavuutta julkaisuajankohdan suhteen, mikä tiedotuksen kannalta onkin aika oleellista.

Yli puolet vastaajista toivoi kuitenkin saavansa  uutiskirjeen kahden viikon välein, ja suuri osa vastaajista koki käsin kootun ja toimitetun uutiskirjeen ajankohtaisine toimittajan kirjoituksineen mukavampana luettavana, julkaistaan noin kuun puolivälissä Uutiskirje Express, jossa voidaan vähän laajemmin tarttua juuri sen hetken ajankohtaisiin asioihin. Uutiskirje Express saattaa joskus jäädä myös julkaisematta, jos toimittajalla on kädet muuten täynnä työtä. 

Uutiskirjeeseen kertyi tällä kertaa sen verran paljon materiaalia, että suurin osa jutuista on vain otsikkoina. Seuraava uutiskirje julkaistaan siis automaattisena versiona 28.9.2018.

---
STEA kylässä: järjestöt ja rahoittaja ihmisarvon asialla

Voimavarat. Merkityksellisyys. Yhteisyys. Moninaisuus. Ihmisarvo. Näihin sanoihin vaikuttaa kiteytyvän keskisuomalaisten hyvinvointi- ja sote-järjestöjen näkemys siitä, mikä tässä ajassa on oleellista, erityistä ja vahvistamisen arvoista nimenomaan kansalaisjärjestöjen monipuolisessa toiminnassa ja työssä. Monen keskisuomalaisenkin järjestön rahoittaja, STM:n Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), kävi 23.8. Jyväskylässä kuulemassa maakuntamme järjestöjen näkemyksiä ja tulevaisuuspohdintoja. STEAn luotsaamassa ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa oli paikalla …

Lue lisää.

---
---
Avoimet ovet oli suositut Valkolan Nuorisoseurantalolla
---
Rahoitusta liikuttamiseen 1.-30.9.
---
Järjestöille tukea ja tietoa toimintaympäristön muutoksissa
---
---
Tule mukaan! Järjestöt juhlivat kansalaisvaikuttamista 1.10.
---
Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymykset -ohjeistusta on selkeytetty
---

Tapahtumia ja koulutuksia

Tarkista ajankohtaiset tiedot Yhdistystorin tapahtumakalenterista!

---