---

Keski-Suomen tulevan maakunnan järjestämissuunnitelman toinen versio on kommentoitavissa 26.5. saakka 

Keski-Suomen tulevan maakunnan tehtävät kokoava järjestämissuunnitelmaa on tarkennettu  tammi-helmikuussa saadun palautteen myötä. Maanantaina 10.4. julkaistiin toinen keskeneräinen luonnos, jota on jälleen mahdollisuus kommentoida yhteisesti. 

Palautetta toivotaan kaikilta aiheesta kiinnostuneilta, erityisesti asiakaslähtöisyyden näkökulmasta!  Suunnitelma ja kommentointilinkit ovat verkossa.  

Järjestöjen ja järjestöverkostojen kannattaa edelleen olla aktiivisia kommentoimisessa! 

---

Maakunnallinen hyvinvointiryhmä on käynnistänyt toimintansa 

Työryhmän päätarkoituksena on alueellisen hyvinvointityön ohjaaminen ja koordinointi sekä hyvinvointikertomustyön johtaminen. Työ etenee nyt ensi vaiheessa siten, että maakunnan hyvinvointikoordinaattori Nina Peränen (Keski-Suomen sairaanhoitopiiri) jalkautuu erilaisiin työryhmiin ja hankkeisiin kartoittamaan maakunnan väestön tilaa ja tarpeita maakunnallisen hyvinvointikertomuksen taustaksi.

Järjestöjen kannalta tärkeitä asioita ovat mm. maakunnan ja kuntien roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä erityisesti se kysymys, mitä toimintoja luentaan ns. HYTE-toimintaan.

Työryhmän puheenjohtajana toimii järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen. 

 

---
---

Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 3.5.2018

Teema: Järjestöjen rooli uudessa sote- ja maakuntarakenteessa – keskustelutilaisuus Tuija Braxin selvitykseen liittyvistä kysymyksistä
Aika: 3.5.2018 klo 13.00-16.00
Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarankatu 6, 40100 JKL. Matarasali.

TILAISUUS ON LÄHES TÄYNNÄ, MUTTA VOIT ILMOITTAUTUA EDELLEEN. SINULLE ILMOITETAAN MIKÄLI VARAPAIKKOJA LÖYTYY. 

Lisätietoja

---

Yhteystiedot

Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen,
p. 050 3440 429, anne.astikainen@kyt.fi

Muutoskoordinaattori Anu Hätinen, 
p. 050 599 6293, anu.hatinen@kyt.fi

Kansalaistoiminnankeskus Matara. Matarankatu 6, 40100 Jyväskylä (2.krs, B-käytävä)

Rahoittaja: STEA, Järjestö 2.0 – järjestöt mukana muutoksessa -avustusohjelma
Hallinnoija: Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry
Toimintakausi: 1.8.2017-31.12.2020

---