Hei,

Kesä oli ja meni, ja syksyn myötä yhdistysten toiminnot ovat käynnistyneet. Edelleen aktiivisen koronatilanteen vuoksi monet toiminnot ovat siirtyneet kokonaan tai osaksi verkkoon, ja valmiudet verkkovälitteiseen toimintaan ovat muutenkin paremmat kuin keväällä. 

Uudeksi normaaliksi näyttää muodostuneen kokousten ja tapahtumien automaattinen etäosallistumisen mahdollistaminen. Ennen ilmoitettiin, jos tilaisuutta oli mahdollista seurana etänä, nyt, jos etäseurantaa ei ole. Yhdistysten toiminnan joustavuus on osoittanut tällaisessakin kriisissä voimansa.

Koska koronasta ei eroon päästä, muistakaa pitää fyysistä etäisyyttä, mutta sosiaalista yhteenkuuluvuutta yllä!. Peskää käsiä, käyttäkää käsidesiä ja maskeja. Yhdessä tästä edellen selvitään. 

Yhdistystorin tukea ja toimintaa etänä -sivu kokoaa edelleen tietoa etänä tapahtuvista toiminnoista. Ennen kesälomia avautui uusia kuntasivuja, ja kunhan syksyn STEAn jatkohakemuksien hakukiireet ovat syyskuun lopussa ohi, alkaa teemasivujen rakentaminen.  Esimakua teemaosiosta voi käydä kurkkaamassa täältä. Löydätkö jo avatut osiot?

---

Uutisia

Edustuksellisuus edelleen tärkeää sosiaali- ja terveysjärjestöille

YTL Kimmo Lindin sosiologian väitöskirja ”Kenen äänellä, millä asialla? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristön muutokset, edustuksellisuus ja operatiivisen johdon toimijuus” tarkastettiin 29.8.2020. Väitöstutkimuksen keskeisenä tavoitteena on lisätä ymmärrystä suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustuksellisuudesta, kun niiden toimintaympäristö alkoi voimakkaasti muuttua 1990-luvulta lähtien. Lind tutki, millaista sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustuksellisuus on sekä millaisia toimijoita sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnanjohtajat ovat. Tutkimuksen mukaan suomalaisten sosiaali- …

Lue lisää.

---
Keskimaa jakaa Ilo auttaa -tukea!

Keskimaan Ilo auttaa -lahjoitus kohdistetaan tänä vuonna Keski-Suomessa toimiville tahoille – järjestöille, yhdistyksille, yrityksille ja seuroille – jotka lupaavat osaltaan auttaa keskisuomalaisia kohtaamaan toisensa ilolla. Jaossa on 138 000 euroa tahoille, jotka haluavat auttaa ihmisiä yhteen. Haussa on lukuisia erilaisia ja erikokoisia kohteita. Hankkeen käytännön toteutus tulee tapahtua vuosien 2020–2021 aikana, Hakuaika on 24.8.–13.9.2020. Hakulomake ja lisätiedot Keskimaan sivuilta.  

Lue lisää.

---
Valkolan nuorisoseurantalolla tapahtuu syyskuussa

Syyskuussa talolla tapahtuu:   RUOKAPÄIVÄ klo 11 -14 joka toisen viikon tiistai 8.9. Kinkkukiusaus 22.9. Lihakeitto hinta 8 €/henk., 4-12 v. 4 €/henk. Hinta sis.pääruoka, lisäke, salaattipöydän antimet, leipä, juoma, jälkiruoka MUISTATHAN ILMOITTAUTUA p.0465390069/Marjut   12.9. AVOIMET OVET klo 10 - 20 Valkolan nuorisoseurantalolla on avoimet ovet seurantalopäivänä 12.9. Päivän aikana on mahdollisuus tutustua nuorisoseurantaloon, kuulla talon historiasta sekä nykypäivästä: …

Lue lisää.

---
talo

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut korona-avustushaun seurantaloja ylläpitäville yhteisöille ajalle 24.8.-18.9.2020. Avustus on tarkoitettu seurantalomaisessa käytössä olevia taloja ylläpitävien yhteisöjen ja säätiöiden tukemiseen koronapandemian aiheuttamassa tilanteessa. Avustus myönnetään kohdennettuna yleisavustuksena seurantalojen ylläpidosta ja huoltokorjauksista aiheutuviin kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 13.3.2020 jälkeen. Avustusta voidaan käyttää 31.3.2021 saakka. Lue lisää Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta. Myös Suomen Kotiseutuliiton seurantalojen korjausavustukset ovat haettavissa 30.9.2020 …

Lue lisää.

---
Pysy ajan tasalla Keski-Suomen sote-uudistuksen etenemisestä!

Keski-Suomen sote-uudistus on käynnistynyt. Järjestöt ovat uudistuksen tärkeä kumppani. Mikäli haluat pysyä ajan tasalla uudistuksen etenemisestä, ilmoittaudu Keski-Suomen hankkeen jakelulistalle tämän linkin kautta.  

Lue lisää.

---
Mistä rahoitusta yhdistykselle korona-aikana?

Moni yhdistys on joutunut laajamittaisten taloudellisten haasteiden eteen koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Mistä yhdistys voisi saada rahoitusta toimintaansa korona-aikana? KYT-järjestöpalveluiden asiantuntijat kokosivat tähän juttuun rahoitus- ja varainhankintavinkkejä yhdistyksille. Juttua päivitetään sitä mukaa, kun uutta tietoa on saatavilla. Vinkkaa hyvistä rahoitusideoista lisättäväksi juttuun: info@kyt.fi (Juttuun päivitetty rahoitushakuja 27.8.2020) Lisää kannatusjäseniä Onko yhdistyksenne kannatusjäsenmaksu merkittävän suuruinen? Jos yhdistyksenne säännöt sallivat kannatusjäsenyyden, käynnistäkää …

Lue lisää.

---
Kuvassa neljä ihmistä. jotka nostavat käsillään erilaisia puhekuplia pään päällensä.

Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus -tutkimushanke on laatinut kahdeksan ehdotusta, miten parantaa kansalaisyhteiskunnan autonomiaa, yhdenvertaisuutta, elinvoimaa ja kestävyyttä. Tulokset luovutetaan valtioneuvoston kanslialle syksyllä. Sitä ennen toivomme kansalaistoimijoiden omia kommentteja ja keskustelua ehdotuksiin. Keskusteluun ovat tervetulleita mukaan kaikki kansalaistoimijat ja kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudesta kiinnostuneet ihmiset. Kyselyssä on järjestöille tärkeitä asioita. Keskusteluun pääset täältä. Syöttämällä sähköpostiosoitteesi, saat linkin, josta pääset ehdotuksiin ja kommentoimaan niitä. Keskustelu on …

Lue lisää.

---
---