Yhdistystori (Keski-Suomi)


Tämän vuoden toinen VALKOLAN KYLÄILTA vietettiin 14.9.2018 alkaen klo: 17.00 Valkolan Nuorisoseurantalolla   Oli kaikille kyläläisille avoin mutta paikalla oli noin 25 ihmistä. Ilta aloitettiin kahvituksella jonka jälkeen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Juhani Anttonen kertoi illan kulusta. Valkolan kyläkyselyn tulokset, esitteli Marika Peltonen Lue lisää…


Tänään 1.10.2018 vietetään jo kolmatta kertaa kansalaisvaikuttamisen päivää. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n väki juhlistaa kansalaistoimintaa ja järjestöjen työtä videokavalkaadilla somessa. Käy tutustumassa ”KYTtiläisten” tekemiin videotervehdyksiin yhdistyksen YouTube-kanavalla ja saat samalla monipuolisen kuvan siitä, millaista työtä yhdistyksemme tekee. Kuvan videolla kansalaistoiminnan Lue lisää…


Yhdistystori.fi on maksuton alusta keskisuomalaisten yhdistysten viestinnän ja näkyvyyden tueksi. Palvelu tavoittaa kuukausittain 1600 kansalaistoiminnasta kiinnostunutta käyttäjää. Yhdistysten tietojen ja ilmoitusten näkyminen yhdessä osoitteessa auttaa toiminnan eri kohderyhmiä löytämään etsimänsä. Viestintämahdollisuuksien lisäksi löydät palvelusta tiloja, järjestötietopankin, ajankohtaisia uutisia sekä tietoa järjestöyhteistyöstä maakunnassa. Palvelun hyödyntäminen aloitetaan rekisteröitymällä Lue lisää…


Mistä rahoitusta taiteelle ja kulttuurille? Miten perustoiminta ja kehittäminen suhteutuvat toisiinsa? Rahoitusta taiteelle ja kulttuurille -tilaisuudessa tutustutaan Taiteen edistämiskeskuksen yhteisöavustuksiin sekä Leader-rahoituksiin. Tilaisuus järjestetään Jyväskylässä Hotelli Versossa 10.10. klo 12.00 – 17.00. Tervetuloa keskustelemaan kehittämishankemahdollisuuksista ja kuulemaan eri toimijoiden hankekokemuksia. Lue lisää…


Hei hyvä Yhdistystori.fi käyttäjä, alueellinen verkkopalvelumme on osa Toimeksi.fi -verkkopalvelukokonaisuutta, joka koostuu valtakunnallisesta www.toimeksi.fi -verkkopalvelusta sekä alueellisista rinnakkaisverkkopalveluista. Vastaa Toimeksi.fi käyttäjäkyselyyn! Mielipiteesi on meille tärkeä. Vastaa Toimeksi.fi käyttäjäkyselyyn ja auta meitä kehittämään Toimeksi.fi -palvelua! Arvomme kaikkien vastanneiden kesken S-Ryhmän lahjakortteja. Vastaa käyttäjäkyselyyn täällä 5.10. mennessä!


Maakunnallisen valmistelutyön tukemiseksi tuotetussa käytännönläheisessä oppaassa esitellään, miten kansalaisyhteiskunnan elinvoimaisuus ja järjestöjen osallistumismahdollisuudet turvataan ja millaisia malleja ja työkaluja järjestöjen sekä maakunnan tai kunnan välisen kumppanuuden ja yhteistyön rakentamiseen on olemassa. Oppaaseen on koottu yhteistyön hyviä käytänteitä ja esimerkkejä kansalaisjärjestöiltä Lue lisää…


  Seuraava Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä on perjantaina 14.9.2018 Matarassa. Ohjelmassa mm. ajankohtaiskatsaus valmistelun etenemiseen ja viestit järjestökentälle sekä työpajatyöskentelyä maakunnan ja järjestöjen yhteisestä hyvinvointityöstä. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt -hankkeen sivuilta: https://www.yhdistystori.fi/yhteistyota/ks-vaikuttavat-jarjestot/sote-ja-maakuntapaivat/14-9-2018/ Tervetuloa!


Onko sinulla liikuttavan hyvä idea? Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelman hanketuki aloittelijoille sopivaan liikuntatoimintaan tai liian vähän liikkuvien työikäisten kannustamiseen  säännöllisen liikuntaharrastuksen pariin on haettavissa 1.-30.9.2018. Hakea voivat kaikki rekisteröidyt yhdistykset, seurat ja järjestöt. Lue lisää: https://www.kkiohjelma.fi/hanketuki


Voimavarat. Merkityksellisyys. Yhteisyys. Moninaisuus. Ihmisarvo. Näihin sanoihin vaikuttaa kiteytyvän keskisuomalaisten hyvinvointi- ja sote-järjestöjen näkemys siitä, mikä tässä ajassa on oleellista, erityistä ja vahvistamisen arvoista nimenomaan kansalaisjärjestöjen monipuolisessa toiminnassa ja työssä. Monen keskisuomalaisenkin järjestön rahoittaja, STM:n Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), Lue lisää…


Yhteensä: 238