Hyvät keskisuomalaiset yhdistys- ja järjestötoimijat, Keräämme sähköisellä kyselyllä tietoa keskisuomalaisista yhdistyksistä. Kysely on tarkoitettu toimialasta riippumatta kaikille järjestöille ja yhdistyksille, joilla on toimintaa Keski-Suomen maakunnan alueella. Kyselyyn voi vastata 31.1.2018 saakka. Vastaamaan pääsee tämän saatteen alareunassa olevasta linkistä. Kyselyn tuloksia käytetään järjestöjen ja yhdistysten toiminnan näkyväksi tekemiseen sekä toimintaedellytysten turvaamiseen. Jokainen vastaus on tärkeä, jotta voimme tarjota mahdollisimman kattavan kuvauksen …

Lue lisää.

---
Yhdistystorin aktiivisuuskampanjan voittaja arvottu

Yhdistystorilla oli vuoden 2017 loppuun kestänyt aktiivisuuskampanja yhdistyksille. Kaikki vuoden loppuun mennessä Yhdistystorille tietonsa julkaisseet toimijat osallistuivat arvontaan, jossa palkintona on 250 euron lahjakortti Yhteisöagentin palveluihin. Yhdistystorilla oli vuoden 2017 loppuun mennessä julkaissut tietonsa 56 toimijaa. Näiden joukosta onnettarena toiminut Inka Hyvönen arpoi voittajaksi Hankasalmen 4H-yhdistys r.y.:n. Lahjakortin lisäksi voittajasta tehdään kevään aikana juttu Yhdistystorille. Onnittelemme voittajaa!

Lue lisää.

Muita Yhdistystorin uutisia

---

Koulutuksia ja tapahtumia

Katso kaikki tapahtumat Yhdistystorin tapahtumakalenterista

---

Uutta Yhdistystorilla

Yhdistystorin Järjestötietopankissa uutena sivut Järjestökartoitukselle  sekä Tietopankki kansalais- ja yhdistystoimijoille.

Toimitiloihin on tullut paljon uusia tiloja. 

Yhteistyötä -osiota on päivitetty.

---

Uusia yhdistyksiä Yhdistystorilla

---