Rahapelituottojen ohjaaminen yhteiskunnallisiin tarkoituksiin: ovatko korvamerkityt tuet paras malli?

Rahapelituottojen ohjaaminen yhteiskunnallisiin tarkoituksiin: ovatko korvamerkityt tuet paras malli?

Rahapelit ja etenkin yksinoikeusjärjestelmät keräävät merkittäviä rahasummia yhteiskunnalle. Tampereen yliopiston artikkelissa pohditaan rahapelituottojen ohjaamista yhteiskunnallisiin tarkoituksiin: ovatko korvamerkityt tuet paras malli?

Rahapelitarjonnan lisääntyminen 1980-luvulta lähtien on kasvattanut myös pelaamisella kerättävää ylijäämää eli tuottoja. Suomessa Veikkaus maksaa arpajaisveroa 12 prosenttia tuotostaan. Lisäksi Veikkauksen keräämiä rahapelituottoja ohjataan järjestösektorille, urheilulle, kulttuurille ja tieteelle noin miljardin euron arvosta vuodessa.

Eri järjestelmissä sekä tavat järjestää rahapelaamista, että tavat kanavoida peleillä kerättyjä varoja julkiseen käyttöön poikkeavat toisistaan.

Euroopan tasolla yleisin tapa kerätä julkisia varoja rahapelitoiminnalla on verottaa peliyhtiöiden tuottoa yritysverotuksen sekä rahapeliverojen muodossa ja ohjata näin kerätyt varat valtion budjettiin. Rahapeliverotuksen lisäksi pelitoiminnalla voidaan kerätä yhteiskunnallisia varoja normaalin yritysverotuksen kautta sekä lisenssijärjestelmissä erilaisten lupamaksujen muodossa.

Verotuksen lisäksi korvamerkityt tuet muodostavat toisen pääasiallisen tavan kerätä rahapelituottoja Euroopassa. Euroopan tasolla tyypillisimmät korvamerkityt kohteet ovat urheilu, sosiaalipalvelut, kulttuuri ja tiede (Gidluck, 2018). Suomen valtio kanavoi valtaosan rahapelien tuotoista suoraan korvamerkittyihin kohteisiin, jotka ovat sosiaali- ja terveysjärjestöt (380 M€), kulttuuri ja taide (258 M€), liikunta (151 M€), tiede (106 M€), veteraanit ja sotavammakorvaukset (91 M€), nuorisotyö (51 M€) ja hevosurheilu (40 M€).

Rahapelituotot eivät ole neutraalia tai ongelmatonta rahaa yhteiskunnallisesti, eikä myöskään edunsaajille. Aiempi tutkimusnäyttö viittaa siihen, ettei tarjolla ole välttämättä yhtä parasta järjestelmää, vaan että sekä korvamerkittyihin tukiin että valtion budjettiin perustuvissa järjestelmissä on hyviä ja huonoja.

Järjestelmän sijaan olennaisempaa on se, miten se toteutetaan. Helppoja ratkaisuja ei ole tarjolla, vaan paras tie eteenpäin vaikuttaa olevan paneutua systeemisiin rakenteisiin ja taloudellisten intressien erottamiseen pelijärjestelmästä. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan kuitenkin lisätutkimusta siitä, kuinka vahvasti eri järjestelmien edunsaajat ovat mukana poliittisessa päätöksenteossa ja mitä muita kanavia näiden intressiryhmien rahoitukseen on mahdollista luoda.

Omasta mielestäni tämä idea jatkotutkimuksen aiheeksi on erityisen kiinnostava ja tarpeellinen: ”Olisi kiinnostavaa vertailla myös veikkausvoittovarojen merkitystä eri kolmannen sektorin toimialojen (järjestöjen sosiaali- ja terveystyö, taide, tiede, liikunta) rahoituksessa. Myös eri toimialojen sisäinen vertailu voisi olla mielekästä, koska tietyntyyppiset järjestöt ja palvelut saattavat olla riippuvaisempia veikkausvoittovaroihin pohjaavista avustuksista.” Käytännössä tässä pohdinnassa kyse on mm. siitä, kuinka käy jo nyt marginaalissa ja erityisen heikossa asemassa olevien ihmisten, ellei heille suunnattuun apuun tule julkista tukea.  

15.5.2020 Järjestöjen muutosagentti Anne Astikainen