Järjestöt ottavat kantaa rahapelipolitiikkaan

Järjestöt ottavat kantaa rahapelipolitiikkaan

Veikkauksen viimeaikainen medianäkyvyys ja keskustelu rahapelimonopolin kohtalosta on herättänyt huolta järjestöjen tulevaisuudesta. Vielä nyt Veikkauksen voittovarat ovat merkittävä kansalaistoiminnan mahdollistaja.

Tiina Heikkilän artikkeli Mistä rahat kansalaisyhteiskunnalle, jos Veikkauksen tuki ehtyy? käsittelee rahapelimonopolin muutoksia suhteessa järjestöihin. Siinä haastateltu MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi toteaa, että järjestöjen tekemä työ ei voi olla hallituspolitiikan toteuttamisen väline. Yksilön vapautta korostavassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä rahapelaamista tai vaikka alkoholinkäyttöä ei haitoista huolimatta voi kieltää, joten sitä pitää säädellä, hän sanoo. Aalto-Matturin mukaan kysymys kuuluu, kenelle raha kulkee. Jos rahapelituotot halutaan ohjata jatkossakin yleishyödyllisiin tarkoituksiin, täytyy valtion monopoli säilyttää.

Kolmas sektori/järjestöt on vahvasti mukana rahapelipolitiikka-keskustelussa. Esimerkiksi SOSTEn uunituore rahapelipoliittinen ohjelma ottaa kantaa siihen. Ohjelma on SOSTEn näkemys siitä, miten rahapelipolitiikkaa tulisi kehittää.

SOSTE näkee, että on yhteiskunnan tehtävä katsoa, että pelituotot jaetaan läpinäkyvästi hyödyllisiin kohteisiin. Yksinoikeusjärjestelmän lakkauttaminen ei poista ongelmapelaamista, vaan valtion monopolin kautta vastuullinen pelaaminen onnistuu parhaiten.

Lue lisää SOSTEn rahapelipoliittisesta ohjelmasta tästä.

Veikkaus piti torstaina 31.10.19. aamupäivällä tiedotustilaisuuden pääkonttorillaan Helsingin Haagassa. Tiedotustilaisuudessa Veikkaus kertoi, miten se edistää pakollista tunnistautumista sekä sitä, miten se aikoo vähentää peliautomaattiensa määrää ja linjata uudelleen markkinointiaan.

Linkki tiedotustilaisuudesta uutisoivan YLE:n verkkosivuille tässä.

 

Teksti päivitetty 1.11.19.