Harppaus Laukaan kunnasta Finlandia-taloon taidetta esittämään 5.3-28.3.2019

Mielentaide ry tarjoaa myös unelmien toteutumista jäsenilleen. Yhdenlainen unelma toteutui Laukaalla asuvan taiteilijan Sanna Pynnösen osalta, joka sai mahdollisuuden esittää taidettaan Finlandia-talon näyttelyssä Helsingissä, vaikka liittyi Mielentaide ry:n jäseneksi vasta elokuussa 2018. Näyttelyyn Risteys / The Crossing kutsuttiin suoraan kolme Mielentaide ry:n parhaimmistoon kuuluvaa taiteilijaa ja neljäs taiteilijapaikka kilpailutettiin, jolloin Sanna Pynnönen valittiin.

Sanna Pynnönen kuvaa teoksillaan mielenterveyskuntoutujan psyykkisiä häiriöitä. Sanna sai myös näyttelyn mainokseen teoksensa Taakka (The burden) maalauksensa kuvan.

Mielentaide ry:llä on vielä haettavissa taiteilijapaikkoja Tampereen pääkirjasto Metson näyttelyyn (3.6 – 20.6.2019), jonne mahtuu kaikkiaan 11 taiteilijaa, ja II-taiteilija haku on ajalla 1.-29.3.2019 tai kunnes loput haettavissa olevat paikat saadaan täytettyä. Syksyllä 2019 laitetaan hakuun Riihimäen näyttely 3.6. – 1.7.2020, joka on Mielentaide ry:n 15-vuotta juhlanäyttely.

Esittävän taiteen hanke alkaa Helsingissä ja Jyväskylässä syksyllä 2019, jossa haetaan osallistujia yhteen esittävän taiteen ryhmään (kummassakin kaupungissa) ja ryhmiksi osallistujamielenkiinnon määrän avulla perustetaan esittävän taiteen ryhmä lajeista nykytanssi, teatteri tai soitto ja laulu. Ryhmän tarkoituksena on valmistaa esitys yleisön edessä esitettäväksi 3.6.2020 Riihimäellä Mielentaide ry 15-vuotta syntymäpäiväjuhlassa.

Oletko sinä seuraava, jonka taiteellisen unelman Mielentaide ry pääsee toteuttamaan? Vai tahdotko vain vertaista seuraa? Liittymällä Mielentaide ry:n jäseneksi pääset osalliseksi vapaaehtoista mielenterveystoimintaamme. Kiinnostaako vapaaehtoistehtävät; lue lisää haussa olevista vapaaehtoistehtävistämme.