KYT ry hakee pilottiryhmää järjestökentän uudistamishankkeeseen 27.4. mennessä!

KYT ry hakee pilottiryhmää järjestökentän uudistamishankkeeseen 27.4. mennessä!

WANTED: uudistumishaluisia yhdistystoimijoita

Yhdistystoiminta kaipaa muutosta, miksi?
 
Keski-Suomalaiset yhdistystoimijat ovat kertoneet kaipaavansa tukea toimintansa kehittämiseen vastatakseen tulevaisuuden järjestötoiminnan tarpeisiin. Myös tulevaisuudentutkijat ovat tunnistaneet yhteisökentässä tarvetta uudistumiselle: yhteisöjen haasteena on mm. irrottautua perustelemattomista, ritualistisista käytänteistä ja uudistaa toimintaansa tämän päivän kansalaisvaikuttajien tarpeita vastaavaksi. Sitoutuminen kansalaisuutta tukeviin organisaatioihin on heikentynyt, mikä näkyy esimerkiksi haasteena saada uusia aktiiveja mukaan yhdistysten toimintaan.  
Meneillään olevat yhteiskunnalliset muutokset vaativat järjestökentän uudistumista.

 

Tunnistatko uudistumistarpeen omassa yhdistyksessäsi? Oletko kiinnostunut kehittämään ratkaisuja paikallisesti Keski-Suomen alueella, oman toimintasi uudistumisen näkökulmasta? Muutostarpeesi voi olla hyvinkin konkreettinen tai maailmaa syleilevä, pääasia, että järjestötoiminnan ja oman yhdistyksesi kehittäminen kiinnostaa!

 

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry hakee STEA rahoitteista hanketta, jonka toiminnan ydin on järjestötoimintaa kehittävä, uutta luova yhteistyö 1. sektorin toimijoiden kanssa.Työkaluja uudistumistyön tekemiseen ovat statuksista ja sektoreista vapaa yhteistyö sekä yhteiseltä arvopohjalta toteutetut, hyvää tuottavat rohkeat kokeilut.

 

Nyt etsimme nopealla aikataululla juuri sinua, uudistumishaluinen ja rohkea yhdistystoimija, joka haluat ehdottomasti olla etujoukoissa kehittämässä uutta  järjestökulttuuria omalla esimerkilläsi!
Ilmoittaudu mukaan pilottiryhmään suoraan hankesuunnittelijoille 27.4. mennessä.Ryhmään mahtuu 5 ensiksi ilmoittautunutta! Pilottiryhmään ilmoittautuneet tapaavat toisensa toukokuussa 2018 hyvinvoinnillisissa merkeissä, jolloin pääset kertomaan oman toimintasi uudistumisen tarpeista ja kuulemaan tarkemmin hankkeen sisällöstä.

 

Hankehaku päättyy 31.5.2018 ja tieto rahoituksesta saapuu joulukuussa 2018.
Mikäli rahoitus myönnetään, hankkeen toiminta pilottiryhmän kanssa alkaa maaliskuussa 2019.
 
Toimi nyt, muutos on täällä.
 
Ilmoittaudu ja kysy lisää: Tuuli Sahi, tuuli.sahi@kyt.fi, 050 9132139.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn